TIEDOTE: Kohtalokas matka: jopa 1600 siirtolaislasta on kuollut vuoden 2014 jälkeen

TIEDOTE

28.6.2019 

Neljäs Fatal Journeys -raportti keskittyy lapsiin

YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM (international Organization for Migration) on julkaissut tänään neljännen Fatal Journeys -raporttinsa siirtolaisten kuolemista. Uusi raportti keskittyy kuolleisiin ja kadonneisiin lapsiin.

Raportin mukaan vuoden 2014 jälkeen järjestön siirtolaiskuolemia tutkiva Missing Migrants -projekti on raportoinut yli 32 000 kuolemaa, ja noin 1 600 lasta on ilmoitettu kuolleeksi tai kadonneeksi. 

Tiedossa olevat lapset ovat olleet kotoisin 46 maasta ja kaiken ikäisiä. Nuorimmat olivat muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja ja vanhimmat 17-vuotiaita. Nämä määrät ovat mitä todennäköisimmin alhaisempia kuin todelliset luvut. Valtaosa kuolemista jää virallisesti raportoimatta ja suurta osaa kadonneista siirtolaisista ei koskaan löydy.

Välimeri edelleen vaarallinen

Suuri osa raportoiduista kuolemista on tapahtunut Välimerellä. Vuosien 2014 ja 2018 välillä yli 17 900 ihmistä kuoli tai katosi ylittäessään Välimerta. Heistä 678 oli lapsia. 

”Viime aikojen traagiset tapahtuvat ovat muistuttaneet meitä siitä, että lapset ovat siirtolaisista kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleva ryhmä”, sanoo IOM:n Global Migration Data Analysis Centre (GMDAC):n johtaja Frank Laczko.

Laczkon mukaan puutteelliset tiedot siirtolaisten iästä, ominaisuuksista ja haavoittuvuuksista vaikeuttavat lasten suojelemiseksi tehtävää työtä.

“Siirtolaislasten kuolemien ja katoamisten pitäisi huolestuttaa meitä kaikkia”, sanoo raporttia päätoimittanut tutkija Ann Singleton Bristolin yliopistosta. ”Tarvitsemme kiireellisesti parempia päätöksiä ja toimia, jotka perustuvat parempaan tietoon, jotta voimme ehkäistä tällaiset kuolemat ja suojella lapsia”, hän jatkaa.

Tiedon puute vaikeuttaa suojelua

Raportin mukaan riskiryhmässä olevien lasten määrä maailmassa kohoaa jatkuvasti. On kuitenkin vaikea löytää iän mukaan jäsenneltyä tietoa kadonneista siirtolaisista. Kattavampi tieto siitä, kuinka paljon lapsia on liikkeellä, missä he liikkuvat ja miksi sekä mitä riskejä he kohtaavat, auttaisi estämään tragedioita tulevaisuudessa.

Raportti muistuttaa, että viime vuonna 160 YK-jäsenmaan toimesta hyväksytyn uuden turvallista, järjestäytynyttä ja sääntöjenmukaista siirtolaisuutta koskeva globaalin asiakirjan (GCM):n yksi tavoite on pelastaa ihmishenkiä ja laatia yhteensovitettuja kansainvälisiä toimia kadonneita siirtolaisia varten. Suomi on hyväksynyt asiakirjan.

Valtioilla velvollisuus suojella lapsia

YK:n lastenjärjestö UNICEF on kirjoittanut osan Fatal Journeys -raportista. Järjestön mukaan maailmassa oli vuonna 2017 30 miljoonaa lasta, jotka asuivat synnyinmaansa ulkopuolella. Heistä 12 miljoonaa oli pakolaisia ja miljoona turvapaikanhakijoita.

UNICEFin mukaan siirtolaislapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, koska matkat saattavat altistaa heidät suuremmalle riskille joutua väkivallan ja hyväksikäytön uhriksi. Erityisen haavoittuvaisia ovat lapset, jotka matkustavat yksin ilman vanhempiaan tai perheenjäseniään laillisten ja säännönmukaisten reittien ulkopuolella. Tytöt ovat poikia suuremmassa vaarassa joutua seksuaalisen ja muun hyväksikäytön uhriksi.

Lasten riskit kasvavat matkan jokaisessa vaiheessa ja ulottuvat lähtömaasta määränpäähän. Raportti muistuttaa, että valtioilla on velvollisuus suojella alueellaan olevia lapsia riippumatta siitä, ovatko he maan kansalaisia, oleskelevat maassa vakituisen oleskeluluvan turvin tai ovat väliaikaisesti siirtolaisina.

 

Fatal Journeys 4: Missing Migrant Children -raportti:

https://publications.iom.int/books/fatal-journeys-volume-4-missing-migrant-children

 

Lisätietoja

Simo Kohonen
Suomen maatoimiston päällikkö
Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Viron alueellinen koordinaattori
International Organization for Migration (IOM)
 

T.  +358 9 684 11 519
M. +358 40 585 88 48
Email: skohonen@iom.int