Yli 400 syyrialaista kiintiöpakolaista IOM:n Suomen-toimiston kulttuuriorientaatiokoulutuksissa

Tags: 
kulttuuriorientaatio, kiintiöpakolaiset, koulutus

29.7.2019

Lapset piirsivät ja kirjoittivat suomea.IOM:n Suomen-toimisto järjesti alkukesästä kaksi kulttuuriorientaatiokoulutusta Suomeen valituille syyrialaisille kiintiöpakolaisille. Osanottajia oli yli 400, eli yli puolet Suomen vuosittaisesta 750 pakolaisen kiintiöstä.

Kahden kolmipäiväisen koulutuksen aikana pakolaisille annettiin tietoa Suomen yhteiskunnasta ja kulttuurista sekä vinkkejä kotoutumisprosessiin lähtömaassa ennen kuin he matkustavat Suomeen. Osallistujille kerrottiin myös, miten matkalle lähtöön ja uuteen kotimaahan muuttamiseen kannattaa varautua.

Koulutuksessa osallistujille annettiin kulttuuri- ja yhteiskuntatiedon lisäksi suomen kielen opetusta. Lisäksi he saivat mahdollisuuden kysyä mieltä askarruttavista asioista suomalaiseen yhteiskuntaan liittyen. Lapsille ja nuorille järjestettiin omat, juuri heille suunnatut kulttuuriorientaatiokoulutukset.

Ensimmäistä kertaa koulutusta järjestänyt, IOM:n projektikoordinaattorina keväällä aloittanut Julia Jänis oli vaikuttunut koulutuksen sisällöstä.

”Olen työskennellyt aiemmin pakolaisten parissa tulkkina ja kunnan maahanmuuttajapalveluissa, ja tiesin jo etukäteen, miten tärkeä rooli kulttuuriorientaatiolla oli väylänä tutustuttaa Suomeen muuttavia ihmisiä uuteen kotimaahansa. Pidin itse orientaatiotunnin esiteini-ikäisille nuorille ja monelle Suomeen muuttaminen on valtava muutos. Osa lapsista ei esimerkiksi ole koskaan päässyt käymään koulua, joten tämä on hyvä tilaisuus heille oppia uudesta kotimaasta ja kysyä mieltä painavia kysymyksiä. Aikuisilla on myös valtava tiedonjano, ja he kyselivät paljon muun muassa Suomen ilmastosta, eri palveluista ja työmahdollisuuksista.”

 

Koulutuksia ja vuodesta 2001

Kouluttajat kertovat lumesta.IOM:n Suomen-toimistolla on kokemusta kulttuuriorientaatiokoulutusten järjestämisestä jo monen vuoden takaa; ensimmäiset koulutukset pidettiin vuonna 2001 ja tähän päivään mennessä niihin on osallistunut yli 4000 kiintiöpakolaista. Niitä pyritään tarjoamaan kaikille Suomeen saapuville kiintiöpakolaisille.

Koulutukset ovat osa hanketta, jota hallinnoi Maahanmuuttovirasto ja jonka käytännön toteutuksesta vastaa IOM yhdessä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Hankkeen rahoittajana toimii EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto.

Kansainvälisesti IOM järjestää kotoutumista tukevia kulttuuriorientaatioita ympäri maailmaa. Viimeisen 25 vuoden aikana niihin on osallistunut yli 500 000 pakolaista 75 eri maassa.

Kulttuuriorientaatiokoulutukset ovat tärkeä osa kotoutumisprosessiaan aloittaville kiintiöpakolaisille. Useat pakolaisia vastaanottavat maat ovat huomanneet, että jo lähtömaassa toteutettavalla kulttuuriorientaatiolla voidaan edesauttaa tehokkaasti kotoutumista. Ne myös antavat uusille tulokkaille motivaatiota muuttaa pysyvästi uuteen kotimaahan.

 

Lisätietoa

Julia Jänis, Projektikoordinaattori, IOM Finland

jjanis [at] iom.int

Kotoutumisen tukeminen