pakolaisuus

Maailman pakolaispäivä: IOM:n maajohtaja pohtii ilmastopakolaisuutta Fingon blogissa

IOM:n Suomen maatoimiston johtaja Simo Kohonen20.6.2019
 

Tänään vietetään maailman pakolaispäivää. Sen kunniaksi IOM:n Suomen maajohtaja Simo Kohonen pohtii ilmastopakolaisuutta Fingo ry:n blogissa. 

"Ilmastoon liittyvä siirtolaisuus on paljon monimutkaisempi ilmiö kuin se, että ihminen lähtee etsimään kotia uudesta maasta, kun nouseva lämpötila ja sen seuraukset tekevät elämästä mahdotonta. Siksi myös ratkaisuja ympäristösiirtolaisuuteen täytyy miettiä useammalta kantilta", Kohonen kirjoittaa.

Teksti löytyy täältä. 

 

Askel askeleelta kohti syvempää ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta

Undefined

Pakolaisuus on yksi elämänvaihe, jonka kesto ja siihen liittyvät kokemukset vaihtelevat henkilöstä riippuen. Ennen pakolaisuutta ja sen aikana vietetty elämä, kertyneet kokemukset ja tieto vaikuttavat siihen, millaisin valmiuksia esimerkiksi kiintiöpakolaisilla on muuttoon uuteen kotimaahan. Oppiminen ja ymmärryksen lisääntyminen rakentuu aina aiemman elämänkokemuksen ja omaksutun tiedon pohjalta. Tämä lähtöoletus ohjaa sitä, mitä koulutusmenetelmiä käytetään Suomeen tuleville kiintiöpakolaisille suunnatussa kulttuuriorientaatiossa. Orientaatio on Maahanmuuttoviraston eli Migrin hallinnoiman ja IOM:n ja ammattikorkeakoulu Diakin toteuttama.

Suomeen muuttavat pakolaiset hämmästelivät talvipukeutumista

Undefined

Nuorten keskusteluryhmä Diakin sosionomiopiskelijan johdolla. ©IOM 2018”Millaista on ruoka”, ”Eikö Suomessa ole lainkaan käteistä?”, ”Miten löydän töitä?”, ”Pääsevätkö lapset kouluun?”, ”Olen yleisurheilija, voinko jatkaa harrastustani Suomessa?”. Kysymykset lentelivät ilmassa ja hymyilevät, suomenkieliset aamutervehdykset esitettiin jo koulutuksen toisena päivänä, kun Suomeen valitut kongolaiset kiintiöpakolaiset saivat kolmen päivän ajan tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta kultuuriorientaatiossa Zimbabwessa.

Tiesitkö että…? – Tietokantoja muuttoliikekysymyksistä

Finnish

Pakolaisuus ja siirtolaisuus herättävät aina keskustelua ja mielipiteitä. Aiheista löytyy kuitenkin paljon tutkittua tietoa ja tilastoja. Onko sinullekin joskus herännyt kysymys ”Mistä luotettavaa ja tosiasioihin perustuvaa muuttoliiketietoa ja tilastoja?". Olemme nyt koonneet avuksi listan muutamista tietokannoista, joista tuota tietoa löytyy.